PUUTARHASIVUNI :NÄIN MÄNTYLÄ RAKENNETTIIN, ALUSTA TÄHÄN PÄIVÄÄN

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Paistaako täällä aurinko?






 No ei paista, mutta onneksi maasta työntyy pari päivänsädettä. Ihan vain keskeltä lätäkköä oli tänään pumpsahtanut melkoinen pehko narsissin piippoja. Kuoppasin siihen viime keväänä naapurista saadun jättikokoisen narsissiasetelman ja kuinkas ollakkaan- elossa ovat !







Omenapuun juurelta löytyi myös jotain piippaa. Ei mitään havaintoa, mitä olisin sinne syksyllä kaivellut, mutta muistelen, että sipuleita oli PALJON ja johonkin niitä upottelin. Ajantasainen puutarhakirjanpito olisi taas kovin mukavaa luettavaa- jos sellainen olisi...



Suurin yllätys oli tämä terassihortensia, jonka hätäpäissäni lykkäsin metsänreunaan syyshortensioiden taakse, kissojen hautuumaahan. Sen ei olisi MISSÄÄN TAPAUKSESSA pitänyt selvitä elossa talvesta.






Toinen hämmennys on tämä jo toisenkin talven elossa sinnitellyt tuliköynöskuusama,







Viikonloppuna, kaiken näytelmähässäköinnin välissä leikkasin pikaisesti koripajut maan tasalle ja laitoin oksat veteen. Eilen kävin jo ostamassa uuden, jättiläiskokoisen ruukun, johon aion punoa taas elävän pajun. Tarkoitus oli ryhtyä toimeen heti, mutta kun AINA sataa....















Ikkunan aluset pursuilevat jo kasvustoja: Daalioita, tomaatteja, mustasilmäsusannoja, tuoksumiekkaliljoja.... Viikonloppuna on PAKKO saada muovikasvihuone terassille pystyyn ja vaikka lämmittimen kanssa taimet sisään, mutta valoa lisää ja PALJON.









Tässä seisoo aarteeni: Pensaspioni, jonka sain eteläntuliaisina teatterivierailta. KIITOS R ja J. Nyt jännittää... jos saan tämän oikein kukkimaan tai jos vaikkapa vielä suostuu talvehtimaankin täällä kolmosvyöhykkeellä.






Siinä ne etelän ihmiset ottavat kevätsavuja pappatunturista :) 



sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Mummi and the nuorisoseura proudly presents...

Tulukee, tulukee ihmeessä !
Kaikki kahtomaa..
Saa nauraa.
Lopussa myös itkettää !

SUOMEN HEVONEN

 Komediallinen näytelmä. Tapahtuu Suomen maaseudulla.
 Paukarlahden nuorisoseuran talolla vielä
ke 25.4. klo 19
 la 28.4. klo 19
 su 29.4. klo 14 
ti 1.5. klo 19 
la 5.5. klo 19
su 6.5. klo 14
Liput 12 €, lapset 6 € (7-12-vuotiaat) 
- esityksessä on väliaika, buffetti palvelee
- esitystä ei suositella alle 9-vuotiaille
Varaukset ja tiedustelut: Lea Konttinen, p. 040 965 0677


Nyt ei kerkiä muuta sanomaa kuin, että: 

"Euroopan unioni edistää osaltaan rauhaa ja turvallisuutta, maapallon kestävää kehitystä, kansojen välistä yhteisvastuuta ja keskinäistä kunnioitusta. Vapaata ja oikeudenmukaista kauppaa, köyhyyden poistamista. Ihmisoikeuksien, erityisesti lasten oikeuksien suojelua."

" Virkamiehetki enempi nykyään ulkoilee kun maanviljelijä."

"Näillä samoilla huulilla on juotu aamukastetta rukiin tähkästä. Näitten peltojen keskellä, joissa joskus vilja lainehti ja mieheltä irtosi hiki, otettiin näillä samoilla huulilla kerran ilokin irti."




lauantai 7. huhtikuuta 2012

HÖPINÄÄ

Pari hyvin ansaittua vapaapäivää.
Siis oikein todella vapaata.
Myös näytelmävapaata.
Eilen istutin, siivosin, pyykkäsin, silitin, vaihdoin verhoja..
 ja sainkin mukavan utuisen tunnelman aikaan
 tuonne vapaa-ajanviettohuoneeseen ( kodinhoitohuone )...
Ei sieltä hommat lopu.



Tänään tuli Vilkki vanhempineen.
Lukee tässä itselleen ääneen kirjaa Oskari ja tutti.
Pappa savusti kalaa ja syötiin kyllä lammastakin.
Suklaamunasta Vilkki sanoi kiitos ja palautti  maistamatta mummin suuhun.
Välipalajugurtti sotki sormen, johon Viljo: Saisinko paperia !




Olen kyllä myös neulonut ja aion taas tunnustaa...
Tein nappisukat. 
Valmiiksi asti.
Samalla ohjeella- mukamas...
Lopuksi mittasin ja PÖH !
Aivan eripituiset varret.
Ei voi käyttää.

Päätin kutista uuden  parin ensimmäiselle.
Niin teinkin.
Valmiiksi asti.
Lopuksi mittasin ja PÖH !
Saman jalan sukka kertaa kaksi.
Melkein itkin.
En onnesta, vaan säälistä itseäni kohtaan. 
Mikä tumpelo!
Ensin tekee ja sitten vasta ajattelee...
KOLME sukkaa, joista ei saa yhtäkään paria.
Voiko tämä enää hullummaksi mennä !?



Tuli huono mieli...
Onneksi sain hyvänmielen haasteen Viannalta .
Näin se menee: 
Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Tässä tulee kymmenen:
1. Elämisen sietämätön keveys :)
2. Terveys  
3. Perhe
4.Koti
5. Ystävät
6. Työ
7. Lukutaito
8. Yhteinen vapaapäivä Puuhiksen kanssa
9. Jännitys
10. Kevään tulo

Haaste lähtee nyt eteenpäin



Nyt on nimittäin TODELLA kiperät ajat.
Vasta yksi läpimeno näytelmästä takana 
ja kaksi seuraavaa viikkoa harjoituksia tiukasti edessä. 
Sitten paukahtaa ensi-ilta.
Jännittää ja hirvittää...
Puuhis se vasta kannustava olikin, sanoi: 
Osaat jo paremmin kuin alussa.
PAREMMIN KUIN ALUSSA !!

Onneksi toiset osaavat.
Tässä pätkä, jossa en ole mukana.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

April

Pääsiäinen lähestyy... 
Se on jo ihan kulman takana ja yllättää ihan huomaamatta. 



Joka päivä on käytävä ihailemassa myös multapurkkeja ja 
KYLLÄ !
Kasvaa, kasvaa...
Steviat ja tomaatit ovat jo yli millin kokoisia !
Kunhan nyt saisin pidettyä ne hengissä.



Viljo kokkailee kotonaan  herkkuja uudella liedellä ja ties mitä sieltä syntyykään.
 Tätinsä taas esiintyy tänään illalla Singaporen F1 varikolla veitsineen ja pannuineen .
Hänen toiveammattinsa kolmevuotiaana oli muuten veitsenheittäjä.
 Silloin pyöri televisiossa sarja Matka maailman ympäri,
 jossa sirkuskissa Passepartout joutui veitsenheittäjän kynsiin.
Mihin nämä vuodet oikein katoavat??

 Missähän se Viljo vielä ehtiikään kokkailla !?


Mutta nyt en ehdi höpistä enempää, 
sillä Perttu odottaa jo kieli poskella kunnon lenkkiä 
ja sitten tämä mummi lähtee puhelemaan rumia näytelmäharkkoihin :)

Aurinkoista kevätviikkoa sinulle !