sunnuntai, 19. helmikuuta 2012

Voi sentään.
Viikonloppu on takana ja loppuviikolla iskenyt virusflunssa ei vaan ota talttuakseen. Vaikka en ollut todellakaan matkakunnossa päätin käydä tarkistamassa äidin tilanteen Savonlinnassa. Siellä kaikki hyvin, onneksi. Jopa niin hyvin, että muistinsa ja toimintakykynsä takaisin saanut muori halusi "soppailemaan".

 Ja mehän mentiin.

 Hänellä oli visio, että väriä on nyt saatava.Mustaa on ollut tarpeeksi. Oikopäätä toivetta toteuttamaan erääseen kaikkien tuntemaan kotimaisen designin puotiin. Sieltä sai TAAS huippupalvelua ja väriä elämään.
Ylpeänä tunnustan, että mittään en itelleni ostanu!


Viimeaikoina olen joutunut jonkinverran harrastamaan ulkolukua, sillä ensi-ilta lähestyy uhkaavaa vauhtia.
 Hui kamala!
 Jännittää jo nyt niin, että housut pyörii jalassa. Rooliasun housut kyllä oikeasti pyörivätkin jalassa...
Puuhis joutuu nyt hirrrveen, hirrrveen paljon avustamaan roolinluvussa ja, ja, ja....
Lopuksi pitäisi vielä laulaa.
Miksi minä taas lähdin tähän mukaan !?



Puuhis lämmittelee täällä kylkiään takan kupeessa.
Mutta ei kauan, sillä...



...oli varannut toukokuulle matkat Santorinin saarelle.
Puuhis aikoo siellä vanheta 
tai ainakin juhlistaa puolta vuosisataansa.
Pääsen mukaan :)


Kuva on Santorinin nettisivulta.

21 kommenttia:

  1. Oi, ihana matka tiedossa!
    Tuonne olen aina halunnut mennä, mutta ei vielä ole onnistanut. Muualla Kreikassa on kyllä tullut käytyä.
    Soppailu piristää aina, varsinkin tuo iloinen taskumekko!
    Täällä kohta jo hukutaan lumeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta, flunssan pehmentämillä aivoilla tajusin, että voin vastata jokaiselle erikseen =D
      Täälläkin alkaa lunta olla riittävästi, mutta jospa ne toukokuuhun mennessä...

      Poista
  2. Näytelmät on kivoja, mutta kovin on touhua ennen ensi - iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näin on. Ja vaikka kuinka luen- en opi !!

      Poista
  3. Iloinen takki on ILOINEN asia! :o)
    Iloista, että elämä on mallillaan, flunssanpoikasesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Paula... Elämisen sietämätön keveys !

      Poista
  4. Santorini oli minusta kiva paikka - Kamarin viehättävä kylä ja Oian auringonlaskut :) Siitä on tosin jo vähän aikaa... Mutta tuolloinkin toukokuussa oli lämmintä!

    Paranemista ja terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati. Nyt tämän poissaoleilun ON LOPUTTAVA !( toukokuuhun asti )

      Poista
  5. Sait pienen tunnustuksen blogissani.


    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati, käyn sen noutamassa mielelläni ja paremmalla ajalla :)

      Poista
  6. Minunkin blogissani on sinulle postia!

    VastaaPoista
  7. flunssaan tehoaa nopeasti sulfva imeskely tapletti vaihtoehtona se appelsiinimakuinen jauhe joka sekoitetaan veteen.. mä patarin parissa päivässä.. hyvä uus keksintö.. suosittele, eikä sivuoierita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kokeilla, jos tämä vielä uusiutuu. Nyt jouduin ihan antibiootteja hakemaan poskiontelontulehdukseen.

      Poista
  8. Harmi, etttä teatteriesitys on niin kaukana. Onnea vaan vuorosanaharjoituksiin!
    Minä jo tulin miehen synttärimatkalta ja sinulla on vielä edessä. Ihanaa odoteltavaa sekin - ei niin jännittävää kuin nuo teatteriesitykset.

    VastaaPoista
  9. Irene, teatterimatka ei koskaan ole liian pitkä ;)

    VastaaPoista
  10. Hei! Kahlasin nyt blogiasi läpi, ihania juttuja!
    Me oltiin santorinilla häämatkalla ja minusta se oli tosi kiva matkakohde.
    Tsemppiä harkkoihin... : )
    t:M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M :) ...ja osasit kommentoidakin. ..

      Poista
  11. Hei Mäntylän mummi! Tule huomenna katsomaan vanhan Villin pihan uutta ulkoasua. Pieni arvontakin on luvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna:) Mikään ei pitäisi minua poissa Villistä pihasta !

      Poista
  12. Ihanaa kun on mitä odottaa, Santorini. Itse en ole koskaan käynyt mutta kuvia tietysti kahtellu ja kaunista valkoista/sinistä. Ite odotan huhtikuuta kun lähdetään Hollantia kiertämään mm. Keukenhoffin näen vihdoinkin. Siitä jos pyöris myös Belgian ja Ranskan puolelle. Nyt on sellainen mahdollisuus ettei ennen eläkeikää tule, voidaan kiertää ja kahtella rauhassa, ei ole edes varattu lentolippuja takas kotio.

    VastaaPoista

Arvostan ajatustasi tästäkin jutusta

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...