Mäntylän mummi perheineen lausuu lämpimät, lempeät kiitokset kaikille surussa myötäeläneille. Kyllä on sanottava, että otan opikseni kaikesta siitä lämmöstä ja tuesta, mitä osaksemme on tullut. Asioita on ollut ja on vieläkin ihan hoidettavaksi asti, niin että blogimaailma on jäänyt aivan unhoitukseen.
Blogattavaa kyllä sensijaan onkin kertynyt melkein kirjaksi asti, mutta tyydyin tänään kuitenkin kirjoittamaan vain lehtijutun...
no siitä myöhemmin.
...myös kaikista suruterapiakäsitöistä myöhemmin...
Mummo tai siis äiti toipuu ällistyttävän hyvin.
Viisas ja lämmin pappi, joka isän siunasi, kertoi, että monesti nuoremmat omaiset huolestuvat siitä kuinka vanhukset surustaan selviytyvät.Kuitenkin vanhukset näyttäisivät selviytyvän parhaiten juuri elämänkokemuksensa ansiosta.
Niin tässäkin tapauksessa.
Nukuttuaan suurimman väsymyksen pois, on mummo 85v. pirteä kuin peipponen, iloisella mielellä ja liikkuu ketterästi kuin pantteri.
Hän käynnistelee neuleita ja virkkauksia uudelleen monen vuoden tauon jälkeen, suunnittelee lähtevänsä ties mihin harrastuksiin, silittelee iloisena pyykkejään ja tutkailee välillä tätä komeaa ikkunastaan näkyvää maisemaa.
Muistia ei tunnu vaivaavan mikään.
Ei hassumpaa !
Palaan siis ensiviikolla töihini kuukauden tauon jälkeen.
Lomaksi ei menneitä viikkoja voi kutsua, mutta elämässähän on kaikenlaisia vaiheita.
Eilen palasin kotiin pitkästä aikaa ja täällähän oli Puuhis aivan täpinöissään.
Siis TODELLA täpinöissään,
sillä hänelle oli tapahtunut suurin luontoelämys ikinä.
Näki suden juoksevan aivan tuosta rannan tuntumasta.
Kamera oli valitettavasti minulla mukana.
Jälkiä kävivät sitten iltapäivällä petotutkijatkin ihmettelemässä ja kyllä.
Susi se sitten oikein oli.
Aamulla vietiin Perttukin jälkiä haistelemaan.
Lähipäivinä lisää tarinaa...
Voikaa hyvin ja nauttikaa raikkaasta viikonlopusta!
Tervetuloa töihin! Juuri tänään minulle muuan pieni suu sanoi, että on Ailaa ikävä. Ja muista pitää Perttu lähellä ja näkösällä!
VastaaPoistaIhanaa Leena ! Paras töihintulotoivotus :) Perttu pitelee pakkasia ihan jalan juuressa...
VastaaPoistaHienoa, että olet taas täällä kirjoittelemassa!
VastaaPoistaHyvä, että ymmärsit laittaa "mittatikun" tuon valtavan sudentassun jäljen viereen.
Olipa mukava lukea juttujasi taas! Hienoa että saatoit olla vanhempiesi tukena vaikeana aikana, toivotaan äidillesi hyviä vointeja ja edelleen tyyntä ja iloista mieltä! Hui, ihan kuin minäkin olisin nähnyt tuollaisia jälkiä täällä meidän korvessa..on niitä susia kuulemaa täällä Kemiössä näkynytkin..pitääkin pitää koira näköpiirissä..Kaikkea hyvää sinulle sinne pakkasen keskelle!
VastaaPoistaKiitos Irene sanoistasi. Mukavaa kun on varmoja lukijoita, jotka jaksavat odottaa tällaista hönttyrää pidempienkin taukojen yli.
VastaaPoistaMinähän en olisi mitään mittatikkua keksinyt, mutta Puuhiksella raksutti ;)
Lauralle myös kiitos. Aina tuntuu hyvältä kun kehutaan juttuja mukaviksi :)
Kyllä susia on varmasti sielläkin, mutta yksinäiset ovat kuulemma aika vaarattomia...paitsi koirille...
Tervetuloa takaisin<3
VastaaPoistaKiitos Tiina ja kohtahan me siirrytään sinne puutarhan puolelle ;)
VastaaPoistaApua Sanni ja joku muukin.... Blogger häivytti kommenttinne jonnekin kun yritin niitä julkaista. Miksi tällaista tapahtuu? Kiitos kuitenkin ja kevättä täälläkin kovasti odotellaan... :)
VastaaPoistaLöysin Sannin postista:
VastaaPoista4. helmikuuta 2012 10.03
Sanni on lisännyt kommentin tekstiisi "Hän on täällä taas":
Kiva kuulla sinusta. Minäkin haaveilen, että näkisin joskus suden , karhun tai ilveksen. Ensin mainitut kyllä hiukan hirvittävät. Karhua en halua tavata ainakaan metsäretkellä.
Voi kuinka alkaa kohta madella kevään tulo. Niin kamala ikävä olisi jo haistaa multa ja ruoho.