Elviksen kootut kertomukset- loppujakso

Kuten monet teistä tietävät,

 Elvis oli jo selvinnyt monesta.

 Se oli pelastettu huonoista oloista,

 nälän ja lian sekä kaikenlaisen ikävyyden keskeltä.

 Tultuaan kotiin se otti palvelijoikseen meidät sekä koiran. Palvelutti hyvin itseään ja tarjosi hurinaa sekä syliinkäpertymistä

 -tarvitsijoille.

 Elvis eksyi myös metsään, neljäntoista metrin korkeuteen,

 puun latvaan ja pelastui sieltäkin. Se sukelsi pitkällä loikalla myös keskelle koskeloparvea, järveen.

 Ellu kulki omia polkujaan ja koirakaveri Pertun polkuja;

 kaiken tämän mielellään.

Ellu talutti tarvittaessa myös koirakaveria hihnassa pitkilläkin lenkeillä ja koira totteli mukisematta.

Se pysäytteli myös ihmiset,

 nappaamalla kiinni ohikulkijan lahkeesta.

Elvari osasi pamauttaa stereot päälle keskellä yötä,

 pudottaa hyllyt tavaroineen ikkunoiden päältä- nekin yöaikaan,

 sekä kiipeillä keittiössä verhotankoja pitkin paikasta a paikkan b ja kadota näkymättömiin taikakissan tapaan

- kun niikseen oli.

 Kesyynnyttyään Elvis kadotti vaarantajun ja pelon tyystin.

Se istui pelotta keskellä tietä ja odotti auton pysähtyvän tai makasi selällään keskellä lattiaa vilskeen ja vilinän keskellä. Ratsasti myös koirakaverin selässä hajareisin.

Tuli AINA kun kutsuttiin!

Sitten ei tullut enää kun kutsuttiin.

Elvis halusi juoda vettä rannasta.

 Veden jäätyessä ranta siirtyy hieman kauemmas ja

... vielä kauemmas.

 Ellukin siirtyi ja jossakin kohdassa jää oli jo pettävää.

 Vuoden pimeimpänä hetkenä,

 talvipäivänseisauksena,

 illan pimeydessä,

 putosi Elvis ja hukkui.

Taskulampuin sitä etsittiin ja haravoitiin ja vain tassunjälkiä löydettiin.

Aamun valjetessa aatonaattona nähtiin kiikarilla kirsu ja tassunpäät jään reunalla.

Itkettiin ja surtiin jäähän jäätynyttä suurta Elvistä.

Ette voi uskoa,

 miltä tuntuu elämä ilman Ellua !