Nyt ei tule päivityksiä tähän blogiin kovin nopeassa aikataulussa.
Päätin vähän avautua.
Äiti ja isä eivät voi enää kovin hyvin.
Perjantaina,
työviikon päätteeksi soitin äidille ambulanssin
ja kävin hänet myös lauantaina kotiuttamassa sairaalasta.
Alzheimer vaanii äitiä
ja muut sairaudet isää.
Nyt taisi äidillä olla jo kolmas kohtaus,
jolloin häneen ei saa kontaktia.
Onneksi taas selvittiin ja elämä jatkuu
- omalla tavallaan -
taas heilläkin, melkein entiseen malliin.
Käytiin yhdessä sunnuntai-aamuna
hakemassa mielenvirkkeyttä
ja uusia ajatuksia Saima-kahvilasta.
Hämmentää.
Pelottaa.
Surullista on !
Ainoan lapsen osa ei ole mukavuusalueella.
Vielä on kuitenkin elämää.
Voi Aila... paljon voimia ja jaksamista!
VastaaPoistaAinoan lapsen osa ikääntyvien vanhempien kanssa ei tosiaan hymyilytä meikäläistäkään... toivon vaan, että jaksaisivat vielä pitkään virkkuina!
Vähän samantapaisia uutisia sain eilen itsekin omista vanhemmistani. Pakko kai on ruveta vähitellen uskomaan, että ennen niin elinvoimaiset vanhemmat vähitellen haipuvat ja häviävät lopulta kokonaan. Omaan tajuntaani isän alkava Alzheimer ei ole vielä edes mennyt perille.
VastaaPoistaAinoana lapsena sinä joudut kantamaan taakan yksin. Toivottavasti saat tukea muiltakin. Meillä kaksi sisarusta asuu tällä Keski-Suomessa ja vain nuorin vanhempien kanssa samalla paikkakunnalla. Hän olikin jo surrut sitä, että kaikki kaatuu tulevaisuudessa hänen niskaansa.
Kati K.: Kiitos voimasta :) Ei hymyilytä, mutta välillä on kovinkin koomista ;)
VastaaPoistaKatriina:Myötätunnon läikähdys sinnekin. Eihän se helppoa ole, vaikka olisi siaruksiakin jakamassa, mutta yhteisvoimin on toki mukavampi tehdä sitten vaikeita ratkaisuja, jotka ovat sitä painokkaampia kun on joukkovoimaa. Yksin joutuu vähän räpistelemään. Onneksi on tuo Puuhis ja lapset:)
täällä toinen ainoa lapsi, joka kantaa yksin huolen iäkkäistä vanhemmista..
VastaaPoistaei ole aina helppoa kaiken muun tohinan keskellä, mutta niillä täytyy mennä mitä on annettu..
voimia!!!
Ainoan lapsen osa on joskus yllättävän rankka. Voimia niin sinulle kuin vanhemmillesi! Toivottavasti he pystyvät asumaan kotona vielä pitkään. :)
VastaaPoistaVoi,voi.Siinä sitä voimia kaikilta kysytään.Toivottavasti kaikki menee hyvin.Minäkin ainoa lapsi ja kauhulla tulevaisuutta ajattelen...:D Paranemiset myös perttu-pojalle!T:Sanna
VastaaPoistaVoimia ja jaksamista sinulle!
VastaaPoistaHoitaako isäsi äitiäsi yksin, vaik ovatko saaneet jostakin apua?
Kuten huomaat, on sinulla paljon kohtalotovereita, täällä myös menty vähän surullisissa merkeissä, kun vaivoja alkaa tulla tähän mennessä niin reippaille vanhemmille. Yritetään ajatella positiivisesti, on suurenmoinen asia kun saa nyt osaltaan maksaa takaisin vanhemmilleen niistä vuosista, joina he kantoivat meitä käsivarsillaan ja valvoivat öitä..Iloitse jokaisesta hyvästä päivästä, anna rakkautta ja ihmisarvoa, niin minä yritän tehdä. Sydämen pohjasta voimia sinulle!
VastaaPoistaYmmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu! Minun äiti dementoitui ja lopuksi hän ei enää tuntenut minut vaan luuli että olin hänen äitinsä tai siskonsa. Tällaiset taudit ovat omaisille tosi rankkoja. T.Tilda
VastaaPoistaVoia Aila, tiedän mistä huolesta puhut. Toki en ole ainokainen perheessämme.. Kesällä tuli jo 4 vuotta siitä, kun äitini nukahti ikiuneen sairastettuaan Alzheimeria monta vuotta. Juuri eilen katselimme poikamme kanssa kuvia mummista hoitokodissa. Se oli raskasta, mutta toisaalta antoisaa aikaa. Elämä kulkee omaa rataansa...Äiti sai elää melkein 80 vuotta rikasta ihanaa elämää.
VastaaPoistaSairaus on lohduton, ei parane koskaan, mutta lääkkeillä saadaan vähän hidastettua sen etenemistä. Osat vaihtuivat toisin päin; me sisarukset hoidimme ja syötimme rakasta äitiämme. Ne ovat sellaisia kuvia mielessä, etteivät haihdu koskaan. Onneksi lapsemme muistavat myös sen touhukkaan ja tarmokkaan mummin!
Voimia ja jaksamista sinulle Aila!
Jokainen päivä elämässämme on lahjaa!
Kiitos kaikille myötätunnosta ja vertaistuesta.
VastaaPoistaJaana: Juuri niin, ei ole helppoa kaiken muun tohinan keskellä...
Tiina: Samaa toivon. Mieluummin oma koti kuin sairaalan sänky, mutta .... kerron myöhemmin lisää
Kiitos Sanna :)
Irmastiina: Apua olisi tarjolla mutta... kerron lisää myöhemmin
Laura S :Kiitos ja samoin sinulle :)
tilda: Sinulla on ollut tosi rankkaa. Meillä vielä melko kevyttä ja satunnaista sekavuutta.
Vaahtera-Maria: Lääkkeillä hidastuisi, jos olisi ne lääkkeet, mutta nyt vasta aloitellaan ja ikääkin on jo 85.
Tänään tuli vuosi isän kuolemasta. Alzheimer vei lopulta. Nyt on vaan parempi muistella hyvinvoipaa, energistä isää kuin mielikuvaa sairaalan sängyssä makaavasta vanhasta avuttomasta miehestä.
VastaaPoistaOlet ajatuksissani!
VastaaPoistaJa kiitos vielä pesupussukka oli sairaalassa ollessani niin hoitajien kuin lääkärienkin ihastelun kohteena.
♥
Leena: Lämmin osanotto ja se kuvakirjasi, jonka isällesi teit oli aivan upea !
VastaaPoistaMaria: Kiitos, niin sinäkin minun !
Omien vanhempien voimien hiipuminen on varmaankin jonkinlainen rajapyykki.
VastaaPoistaToivon sinulle voimia ja jaksamista! <3
Jaksuja sinulle!
VastaaPoistaAila, samoja fiiliksiä on käyty viimeisen puolen vuoden akana. Isä sairastui maaliskuussa ja nukkui pois kesällä. Äidistä on kannettu huolta siitä lähtien. Nyt saatiin palvelutaloon. Ja eilen tyhjäksi yhteinen asunto. Enää tällä viikolla tyhjentelen Lohjalla näitä viimeisten jätesäkkien sisältöä paikoilleen. Alkaa meillä vihdoin helpottaa.
VastaaPoistaVoimia sinulle!!!
Surkeeta mtta minkäs me elämälle voimme:(
VastaaPoistaAlzheimer tuntuu olevan kansantauti jo vanhusten parissa ainakin kaikilla tuntuu lähipiirissä sellainen majailevan. Ainoana lapsena kanssa tiedän tulevan taakan mutta meillä ollaan onneksi vielä vasta kuudessakympissä ja suht terveinä. Voimia Aila:)