Tornin valkaistunut kaappi on melkein valmis.
Nyt etenee kaikki taas todella hitaasti.
Myöhemmin saapuu uusi työpöytäkin.
Väristä en ole ihan varma, mutta ainahan sen voi maalata...
Tykkään jaloista ja keveydestä.
Kuva on Ikean sivuilta.
Kuva on Ikean sivuilta.
Viljo opettelee asioita kokeilemalla
ja sehän ei aina ole ihan kivutonta.
Pipi on myös tällä mummilla.
Jalkapohjasta on joku jänteenpää tulehtunut
ja kramppaa samalla mukavasti pohjetta....
Käpälä on nyt ortoosissa, venytyksessä pari kuukautta,
mutta onneksi vain öisin.
Toissapäivänä tökittiin kortisonia kantapäähän
ja voi sentään kuinka se ei ollenkaan tuntunut mukavalta!
Lääkäri itsekin sanoi,
työnnettyään neulan syvälle, nilkan titaaniankkurin viereen,
ettei hän ole ollenkaan varma,
antaisiko tehdä itselleen näin.
Minähän annoin ja oikein toivoin sitä,
että saisin jalan lopultakin kuntoon.
Lääkintävahtimestari räätälöi hoito-ohjeet
ja ehdotti kossupullon laittamista pakastimeen.
Ei kuulemma auta jos sen aukaisee,
silloin kipu saattaa siirtyä vain jalasta yläpäähän,
mutta jalkapohjan alla pitää pyöritellä jäistä pulloa joka päivä ja venytellä ja venytellä....
Töistä on nyt valitettavasti oltava ainakin viikon verran poissa.
Toivottavasti minua ei ihan unohdeta sillä aikaa :(


Raajat näyttävät olevan siellä molemmilla kipeänä. Toisella ylä- ja toisella alaraaja. Nuorempi tosin selvisi omasta kivustaan selvästi nopeammin.
VastaaPoistaTsemppiä!
Toivottavasti jalkasi paranee pian.
VastaaPoistaTiedän tuon kipeän kantapään. Minulla siihen auttoi vielä hermorata hierojan venytykset ja käsittely.
Tuo sinun tapaus tuntuu aika hurjalta, huh.
Voi miten ikävästi Viljo loukkasi sormensa, mutta oppia ikä kaikki.
Mukavaa syyskuun alkua Sinulle!
Oi-voi, ei kuulosta ollenkaan mukavalta, vaikka hoitoa saitkin! Paranemisiin!
VastaaPoistaEi unohdeta, ei....:) :) :)
VastaaPoistaIrene: Kiitos! Viljo ei onneksi ole kovin kipuherkkä- ei ole siis tullut mummiinsa...
VastaaPoistaHanne: Kiitos! Juuri tänään mietin, että soitanko jäsenkorjaajalle...
Paula: Kiitos :)
Leena: ♥
Kaikenlaisia kremppoja sitä tuleekin ihmisen vaivaksi -pikaista paranemista!
VastaaPoistaTuttu vaiva, molemmista jaloista - plantaarifaskiitti! Karmeeta, varsinkin juuri ylösnoustua - yökenkää minäkin käytin ja kipuvoidetta ja lopulta vasta kuukauden lepo paransi vaivan.
VastaaPoistaJalka tulee kuntoon...joskus täytyy vain hidastaa;jos ei itse ymmärrä,joku jostain auttaa ymmärtämään.
VastaaPoistaEi unohdeta....ikävöidään :(
Intianmintulle kiitos, yritän kaikin ajatuksenvoimin parannusta ;)
VastaaPoistaInkivääri: Siis just ylösnoustua ! Ihan henkimaailman hommia ! Mutta kuukausi... kuulostaa aika pitkältä...vaan on tämä päivä päivältä kipeämpi =O
Marianna: Kiitos ja saat koko aivoston viikoksi käyttöösi...Mitäs minä niilläkään täällä;)
Voi voi, toivottavasti jalka paranee pian. Suloinen pikkumies.
VastaaPoistaKiitos leena :)
VastaaPoistaPari päivää on M:kin ollut sairaslomalla, mutta ei unohdeta, ei :) Paranemista koivelle!
VastaaPoistaKati: Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain M:n kanssa, jopa sairaslomaillaan...;)Mukava jos muistissa pysyy. Koipi saisi tulla jo kuntoon! En tiedä mikä selkä-koipiongelmaimuri minä oikein olen!?
VastaaPoista