Syksyn värit portailla ovat punajuureen taittuvia.
Sain vieraan, tai siis tutun ystävän kylään pariksi päiväksi. Siitä syystä päätin vähän poiketa karppajan ruokavaliosta.
Teki kovasti mieli clafoutista, mutta ihan kaikkea ei ollut jääkaapissa joten improvisoituna ohjeesta tuli tällainen.
Sanonpahan vaan, että kannattaa kokeilla !
Ranskalainen Clafoutis meet Italy,
Teki kovasti mieli clafoutista, mutta ihan kaikkea ei ollut jääkaapissa joten improvisoituna ohjeesta tuli tällainen.
Sanonpahan vaan, että kannattaa kokeilla !
Ranskalainen Clafoutis meet Italy,
eikä todellakaan ole karppaajan evästä!
noin 10 keskikokoista luumua
3 munaa
1 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 maustemitta suolaa
2oo g mascarponea
2 dl kuohukermaa
2rkl vaniljagallianoa
voita vuoan voiteluun
1. Voitele noin 25x 35 kokoinen uunivuoka.
Halkaise luumut ja poista kivet.
Lado luumunpuolikkaat vuoan pohjalle.
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Siivilöi sekaan jauhot ja suola.
Vatkaa sekaan mascarpone ja kuohukerma sekä galliano.
Taikina on löysää kuten pannukakkutaikina.
3. Kaada taikina luumujen ympärille vuokaan.
Paista uunin keskitasossa 175 asteessa 35- 40 min.
Anna jäähtyä hetki ja nautiskele hyvän,
kermaisan vaniljajäätelön kera.
Kävin Rivan kanssa myös vähän shoppailemassa lankoja, joten illalla saimme yhdessä neuloosikohtauksen;)
Puikot viuhuen !
Poimi sienet metsästä, ryöppää ne ,
huuhtele ja valuta.
Silppua sienet ja sipulit pieniksi, mutta ei mössöksi.
Paistele sieni-sipulisilppua voissa pannulla,
mausta runsaalla persiljasilpulla,
mustapippurilla ja suolalla.
Paistele samaan aikaan vähähiilihydraattista leipää öljyssä toisella pannulla.
Katkaise iso valkosipulinkynsi ja hankaa leikkuupinnalla rapeaksi paistunutta leipäviipaletta.
Voitele vielä oliiviöljyllä.
Sitten vain sieni-sipulihässäkkä leivälle ja leipä ääntä kohti !
Kävin Rivan kanssa myös vähän shoppailemassa lankoja, joten illalla saimme yhdessä neuloosikohtauksen;)
Puikot viuhuen !




Mahtavaa satoa...☺
VastaaPoistaMoi Aila! Kertakaikkiaan herkullisen upeita kuvia, näissä kyllä syksyn tunnelma tiivistyy täydellisesti! Mahtavat värit!
VastaaPoistaIhanaa päivänjatkoa sinulle toivottelee New England Rose blogista Valkeat Unelmat
Mielenkiintoinen tuo clafoutisresepti. Ihan on pakko kokeilla.
VastaaPoistaUpean väriset kukat sinulla portailla.
Mitä herkkuja! :) Se on hyvä, että puolet on karppiherkkua. Pysyy edes jotenkuten balanssissa :D
VastaaPoistaIrmastiina: Ensimmäinen oikea sato Mäntylässä =D
VastaaPoistaNew England Rose: Kiitos kovasti paljon!
Irene: Kokeile ja kerro, miten kävi... :)
Sini: Balanssi...!? Hmm... nooh... juu... =D
Onnittelut sadosta :)
VastaaPoistaOhjeet tuntuvat todella mielenkiintoisilta :)
Ihanan kuuloista aikaa ystävän kanssa :)
VastaaPoistaKati: Mäntylän ohjeisiin kannattaa suhtautua aina pienellä varauksella;)
VastaaPoistaSatu: Ystävien kanssa viihtyy kyllä :)
No nyt kyllä kokeilen tuota haaparouskusötkötystä. Ämpäritolkulla kun niitä sieniä on täältä rajan pinnasta saanut käydä kotiin kantamassa. Ja uutta sientä pukkaa lisää koko ajan.
VastaaPoista