maanantai 14. marraskuuta 2016

Synkistelyä

Nonni.
Piha- ja puutarhadiskurssi on sitten taputeltu tältä vuodelta.
Blogi on vaipumassa joko historiaan tai talviuneen.
Mummilla ei ole kertakaikkiaan mitään sanottavaa kenellekään -edes itselleen.
Pimeys ja työ, tuo Moolokin kita, nielee viimeisetkin voimanrippeet.
Vanhuus tulee.

Harmaa
" on hämärän, usvan, epävarmuuden väri. Harmaalla on myös arvoituksellinen luonne. Siihen assosioituu toisaalta myös innottomuus, mielenkiinnottomuus ja mitäänsanomattomuus."


...mutta kuka nyt sellaista pidemmän päälle jaksaisi!
Purppura 
"viittaa suomenkielessä yleensä punertavanviolettiin. Malva tai mauve - joka alkuaan oli väriainenimi - mielletään usein harmahtavansävyiseksi violetiksi.
Violetilla valolla uskotaan olevan parantava vaikutus. Se stimuloi solujemme valoa kerääviä entsyymeitä ja parantaa viottunutta dna:ta. Leonardo da Vinci uskoi, että keskittymisvoima kymmenkertaistui purppuraisessa valossa (esim. maalatun lasin läpi).
Lasten mielikuvituksen sanotaan kehittyvän paremmin, jos huoneessa on violettia."


Partaa lukuunottamatta alan olla tämän Gandalf harmaan kaksoisolento:
 mielenkiinnoton ja mitäänsanomaton.
 Puuttuu vain tuo hoikka varsi.


Vielä 37 pitkää ja pimeää päivää talvipäivän seisahtumiseen.
Voi turkanen!
Vaatteetkin kutistuvat kaapissa tai sitten joku osa rintakehän ja polvien välissä leviää.
Ulkoisen yhdennäköisyyden lisäksi pitäisi nyt toimiakin kuin Muumi ja pistellä pelkkiä kuusenneulasia ennen talviunia.

Taidan haluta joulun.
Kuka tässä nyt enää jaksaa synkistellä ?!


maanantai 3. lokakuuta 2016

Keväästä syksyyn

Syksy jo saa, mutta ei ole harmaa maa...


Aina ne vain sykähdyttää.
Kevään valkoisina pursuilevat kukkapilvet
ja syksyn väri-ilottelu.

Jos myyrät eivät ehdi pistellä poskiinsa sipuleita,
tulee ensi keväästä the sipulikukkakevät,
sen verran monta sataa sipulia on piiloteltu eri puolille pihaa.
Puuhis arveli sipulipussit nähdessään, että tarvitsen istutuskoneen.
Mutta miullahan on!
Merkiltään Puuhis.
Yhteistyöllä istutus kävi ripsakasti.
Nyt se on kuitenkin loppu.
Yhtään en mitään enää laita maahan tänä syksynä,
korkeintaan vähän valmistelen kevään istutusalueita.

Muutama sormustinkukka purskahti vielä kukkimaan.
Ensi kesänä niitä taitaa olla aika paljon,
jos merkit paikkansa pitää.


Säiden viiletessä ja päivien lyhetessä on kova halu siirtää viherpiperrys sisätiloihin.





Pikkuisen on jo lankojakin pitänyt pöyhiä, mutta hitaasti käynnistyy kauden kädentyö .
Viimeksi Karjalassa käydessäni löysin vanhan käsityöpussin,
 jossa oli epämääräinen kangaskäärö.
Tarkemmin sitä tutkailtuani kävi selville, 
että tämä on Pikkumummon käsityökoulussa vuonna 1946 tekemä mallitilkku.
 Siinäpä on monet kirjontapistot, ristipistot, reikäompeleet,
 reunapäärmepistot ja paidanhelmapitsit harjoiteltuina.
Ai mistäkö tämän tiedän....
Tilkkuun on kirjottuna Pikkumummon tyttönimen kirjaimet. 
Laitoin sen seinälle.
Se on kaunis.


Aloitin taas virkkuun.
Ja aika harmaata on.
Ei ehkä tule omaan käyttöön, mutta aika näyttää, mitä tästä tulee.



Ohjekuva haettu tästä linkistä 

torstai 22. syyskuuta 2016

Diffuusio

Wikipedia:"Diffuusio on ilmiö, jossa molekyylit pyrkivät siirtymään väkevämmästä pitoisuudesta laimeampaan tasoittaen mahdolliset pitoisuuserot ajan mittaan."
No eikö tänä syksynä ole tapahtunut juuri näin, että väkevä kesä on sekoittunut laimeampaan syksyyn ja siten onkin vaikeampi erottaa näitä vuodenaikoja toisistaan?
"Diffundoitumissuunta määräytyy todennäköisyyden mukaan siten, että todennäköisimmin partikkeli siirtyy paikaltaan sellaiseen paikkaan, missä ei ole partikkelia." 
No näinhän tässä justiinsa tapahtuu -puutarhassa nimittäin, että partikkelit edelleenkin siirtyilevät paikkoihin, joissa niitä ei ole...


Talvi se on silti jo mielessä.
Sain lainaksi mainion kirjan, Puutarhan aika, jonka lukaisin miltei yhdeltä istumalta.
 Istun joka sanan takana; niin ovat puutarhahöperöiden mietteet samanlaisia.
Ja nyt olen selvästi jo valumassa tähän untuvapeittojen ja koivuhalkojen maailmaan.


Kiitos kirjan lainasta K :)


Viikonloppu hurahti Karjalan mailla. Siellä ei nyt enää kultakäköset kukkuile -lienevät lentäneen vihneet kurkuisaan jo Afrikan sademetsiin, mutta 40-vuotias syyshortensia sen sijaan pistelee parastaan.
Keväällä olin jo leikata sen maan tasalle, niin kuivalta ja kuolleelta näytti se ja poistinkin monta isoa oksaa. Ajattelin, että olkoon raato tuossa vielä tämän kesän kun ei sitä kuitenkaan kukaan ole katsomassakaan. 
No nyt sitten katselin ja -ihastuin, hämmästyin, pökerryin...


Onhan siinä vieläkin kuolleita osia, mutta liekö se milloinkaan kukkinut noin !?
Hipostelin sitä ihailemaan aamuin, illoin ja keskipäivällä.., joka työn lomassa.
Ensi kesänä en uhkaile sitä vaan silittelen ja kiittelen.Lupaan...
Voi onnea !


Kaiken pihahomman välissä oli tietysti käytävä vielä sienimetsässä ja kyllähän tänä vuonna sieniä riittää ja riittää.


Tuvassa ei ihmeesti jouda istuskelemaan, 
mutta aina ne tunnelmakynttilät on kuitenkin viriteltävä ja hämäränhyssya vietettävä.



No mutta sitten tuli palava halu saada joku tila taas tyhjennettyä ja puhdistettua perusteellisesti.
 Tätä siivousta kun riittää ja riittää....
Sisustin ja söpöstelin -ei enempää eikä vähempää, kuin kellarin.
Tänä vuonna olen säilönyt enemmän kuin koskaan elämäni aikana yhteensä. 
Ja että onhan minulla hieno ja tilava kellari !
Ainoa pieni harmi toki on,
 että kellari sijaitsee 240 kilometrin päässä kasvimaasta ja säilöttävistä herkuista.
Hmh!


Mutta on se nyt hieno ja puhdas...


Kellarissa on etukammari, peräkammari ja peräkammarin sivukammari.
Siis, että kyllä mahtuu säilömään. Tai mahtuisi..
Voiko olla turhempaa työtä? kysyy Puuhis, eikä ymmärrä yhtään.

Perustan ensi kesänä kellarikahvilan....


Kotipihassa iloitsen tästä peruukkipensaasta, joka- ihme kyllä- talvehti viime talven maassa.
 Talven joka vei kaikkea talvenkestävää.
 Kyllä hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa tämä elämä.
 Toivotaan, että talvehtii tulevanakin pakkaskautena.


Kevätesikot ne vain kukkii ja kukkii, joten kyllä tämä diffuusio ilmiselvästi on !


Karjalasta palattua nostin viimeiset porkkanat ja punajuuret maasta.
Kovin isoiksi eivät päässeet kasvamaan, siitä piti se ajokoiran kokoinen jänis huolta, mutta kyllähän noillakin jo vähän matkaa pärjää. Jääkaapit ovat nyt täynnä, kun se kellari... 
Noh....


maanantai 5. syyskuuta 2016

Maailmanlopun edelläkö?

Keväällä istutettu lumikärhö kukkii niin paljon kuin lähtee.
 Se on tuuhea tanakka, tiheä ja turkasen tasokas kärhö.
Mitä varten miun muut kärhöt ei ole jalkojaan jatkaneet?
Esimerkiksi "Warszawska Nike"potagerissa teki kolme kukkaa, joista ei ole edes kuvaa.
Alppikärhö "Willy" on istua jöpöttänyt koko kesän rantasaunan takana
 ja mitään kasvun tai kehityksen merkkiä ei hän osoita.
Juurtumis- ja kasvuterapiaan oitis, hopihopi !


Mutta tässä tämä pariinkin kertaan turmeltunut mantsuria vaan kukkia porskuttaa
 ja tuoksuu huumaavalle. Ei se tietenkään entisen veroinen ole kooltaan,
 vaan ehkä kolmasosa, mutta vieressä kipuaa toinen samanlainen, kaiken varalta...


 Sisällä tuvassa kieppasin lankaköynnöksen kaareen ja vaihdoin uuteen multaankin ja rukkuun. 
Nyt tekee mieli tuoda vihreää jo sisätiloihinkin
 ja kauppojen viherkasvivalikoimia on tullut vilkuiltua sillä silmällä,
 että mikähän noista haluaisi tulla meille kuolemaan.
Lohduksi kerron, että on minulla vielä liuska-aralia vuodelta 1980
 ja se on vieläkin vihreä -lienee muumioitunut.


 Maailmanloppua tai ainakin nälkävuosia varmaankin odotellaan,
 sillä tänä vuonna olen säilönyt enemmän kuin ikinä.
Paistoin valkokuulaista uuniomenahilloa, jonka maustoin Limoncellolla, 
eikä tarvinne mainita, mihin saakka se kielen vei...
Nyt saattoi olla viimeiset valkokuulaat, sillä puu tekee kuolemaa. 
Epäilen versonlakastumaa tai  mitälie, 
mutta yhtään vesiversoa ei ole koko kesänä kasvattanut
ja lehdetkin ovat pudonneet puusta kesän aikana pois.
 Omenat ovat kuitenkin olleet mainioita.
Harmillinen menetys tämäkin.


Tomaattipuissa kypsyy tomaatteja hiljalleen.


Pertun kanssa käytiin myös kuuden minuutin sieniretkellä.
Tuore sienisalaatti ruisleivällä.
Yksinkertaiset asiat ovat parhaita.


sunnuntai 28. elokuuta 2016

"Työpäivinä ulkoisesti hyvinkin normaalisti käyttäytyvä henkilö"

Puutarhamania ei ota laantuakseen.
No miksi ottaisi? Sadonkorjuu ja säilöntäaika on parhaimmillaan.
Omenahyvettä työpäivän perään kera kainuulaisen Gran Vin De Vuokatti,
 jonka sain alkukesästä "hiljaiselta kansalta" -Kiitosh!


Tässä sitten tarkka diagnoosi puutarhamaanikolle rikkaruohopsykooseineen.


Sairaus on tietenkin perittyä laatua tältä Pikkumummolta, 
joka hyvinkin täytti 90v. ja hyvin porskuttaa. 


Potagerissa kukkii lumikärhö. 
Hyvä, että kukkii, sillä jos muistat, kuinka kävi mantsurialle keväällä...
No, mutta sekin kukkii ja tuoksuu -myyristä huolimatta.


Sen sijaan porkkanat....
Niin... porkkanat -ne on syöty.
 Potagerissa on nähty ajokoiran kokoinen jänis.
Taas sain ohjeen, että ammu se,
 mutta en sitten ehtinyt tähdätä tornin ikkunasta enenkuin sain hepulin ja koira sai hepulin ja....


Ruukkuja on osteltu alennusmyynneistä.


Säilötty on kuitenkin.
Mehua on keitelty. 
Tuli hyvää.


Omia luomukurkkuja on laitettu tekeytymään
 ja perinteisesti puolukat uivat laituriin naapurin toimesta.


Ylikypsät ja -kokoiset kesäkurpitsat on keitelty hilloiksi kera sitruunoiden ja appelsiinien.


Kukkien väri-iloa on tuotu sisään. 


Lentäviä lautasia ja muita pieniä sisustustuunauksia aloiteltu.


Terasseilla on tunnelmoitu.


Rantasaunailtoja vietelty.


Valoja viritelty tummuviin iltoihin.


Nautittu joka hetkestä, tärkeistä kohtaamisista, ilosta...
Kesästä ja elämästä !
Tunnelmallista ja nautinnollista loppukesää sinullekin !